Menneiden muistelua ja hieman nykyisyyttäkin

Muistan edelleen kuin eilisen päivän tuon erään joulukuisen illan vuonna 2015. Keskustelin kaverini kanssa niitä näitä Facebookissa, ja yllättäen hän kertoi, että aikoisi seuraavana päivänä käydä tutustumassa erään harrastusseuran toimintaan treenien muodossa. Uteliaisuuttani kysyin, minne hän oikein oli menossa, ja silloin hän kertoi, että kyseessä oli eräänlainen itsepuolustuslaji, ja seuran nimi Rõnin Krav Maga Eura. Hän kysyi, tahtoisinko lähteä mukaan, ja aivan hetken mietittyäni vastasin hänelle myöntävästi.
Seuraavana päivänä löysinkin itseni Euran Urheilutalon painisalista minulle entuudestaan tuntemattomien ihmisten keskeltä, kaveriani lukuun ottamatta. Muistan, kuin jännitin hyvin paljon, mitä tuleman pitäisi - ja sillä kertaa taisi olla vuorossa ainakin potkuja, ja ellen aivan väärin muista, puukkotorjuntoja.

Olin jo aikaisemmin tehnyt itselleni selväksi, että ellen pitäisi kyseisestä lajista, saisi tuo kerta jäädä vain kokeilun asteelle. Uteliaisuuttani palasin kuitenkin parin viikon päästä mukaan, kunnes aloinkin käydä aktiivisesti seuran treeneissä.
Enkä muuten päivääkään vaihtaisi pois.

Ja mites tämä tarina nyt sitten liittyi yhtään mihinkään? No, minäpä kerron.
Seura päätti nyt keväällä 2019 järjestää Krav Magan alkeiskurssin. Tätä kirjoittaessani kyseinen kurssi on jo alkanut, ja mukaan on tullut kiitettävästi uusia kasvoja. Olen saanut katsella, kuinka ihmiset opettelevat uusia asioita, ja itsellänikin on ollut mahdollisuus vanhan kertaamiseen - olinhan poissa riveistä melkein vuoden erinäisistä syistä.
Näitä ihmisiä seuratessani on heidän kasvoillaan näkynyt huomattava määrä erilaisia tunteita: hämmennystä, oivaltamista, kenties pientä tuskastumista sekä onnistumisen iloa. Yhtä kaikki olen nähnyt sen, miten ihmiset yrittävät - ja sehän siinä tärkeintä onkin. Vaikka Krav Maga alkeistasolla onkin kohtalaisen helppoa (huom., sanon näin kolmisen vuotta harrastaneena), ei kukaan ole seppä syntyessään, ja pienin askelin kehittyminen lopulta tapahtuukin.

Enkä minäkään täydellinen ole - hyvin, hyvin kaukana siitä. Mutta siinäpä syy, miksi käyn itsekin treeneissä: kehittyäkseni.

Vaikka alkuun tuntuikin aikanaan useasti siltä, että olin aivan valmis luovuttamaan, etten ikinä tulisi onnistumaan, niin tässä kuitenkin ollaan. Suoritin keltaisen vyön jo vuonna 2016, ja olen nyt alkanut jälleen suunnata katsetta oranssiin vyöhön - olkoonkin, ettei seuraavaan vuoteen ole aihetta edes vilkaista vyökokeisiin päin.

Jos laji ei missään tapauksessa tunnu omalta, ei kukaan pakota ketään harrastamaan sitä. Sikäli mikäli laji kuitenkin tuntuu omalta jutulta, kannattaa vain jaksaa niiden vaikeampiekin aikojen yli. Vaikka kuinka tuntuisi siltä, että tahtoisi luovuttaa, yritä vielä; asioilla on tapana lopulta mennä kuitenkin hyvin, vaikka uuden omaksumiseen menisikin jonkin verran aikaa.

 Aina kannattaa kuitenkin kokeilla - siinä ei menetä mitään.

Lisätäänpäs tähän liki loppuun vielä seuran treeniaikataulut, jos vaikka joku sattuipi kiinnostumaan näistä treeneistä.

Maanantai 20 - 21 (lyöntivuoro)
Keskiviikko 19.15 - 20.45
Sunnuntai 15.30 - 17.00
Euran Urheilutalon painisali


Ja jos joku teistä uusista sattuu tätä lukemaan: jatkakaa ihmeessä, jos siltä tuntuu. Tiedän kokemuksesta, että välillä tulee eteen vaikeitakin asioita, joiden kanssa tulee hakattua päätä seinään sitten jonkin aikaa. Mutta tiedän myös kokemuksesta, että niistä pääsee yli, asiat saa otettua haltuun. Avun pyytäminen ei myöskään ole heikkoutta, jos tuntuu, ettei jotakin asiaa aivan ymmärtänyt.
Ei kukaan ole seppä syntyessään, eikä mestari ensimmäisillä kerroilla. Mutta pikkuhiljaa, pienin askelin, kehittyy niin tekniikka kuin myös itsevarmuus omaan tekemiseen.

Toivottavasti näen teitä jatkossakin - myös tämän alkeiskurssin jälkeen.

Kuvat on muuten enemmän tai vähemmän törkeästi otettu Googlesta. 

Val Pullinen